Sukset, ennen kaikkea perinteisen sukset, ovat kehittyneet viime vuosia nopeasti. Erilaiset pitopohjaratkaisut ovat kirittäneet toisiaan ja nykyään on tarjolla hyviä suksia, joilla voitelua kavahtavakin pääsee ladulle nauttimaan. Uusimpia suksia markkinoidaan aina käänteen tekevinä ihmesuksina, joilla pärjää kaikilla keleillä. Totuus ei ole aivan niin auvoinen.
Voitelematonta joka kelin perinteisen ihmesuksea ei ole olemassakaan, kaikilla malleilla on ongelmansa. Suuret puheet ovat osin kääntyneet itseään vastaan niin nanojen kuin skinienkin kohdalla. Silti erinomaisia yleissuksia löytyy helposti, kunhan ensin miettii mihin suksia itse tarvitsee. Ja sen jälkeen ostaa sukset osaavalta kauppiaalta sekä perehtyy siihen, miten juuri näitä suksia tulisi hoitaa.
Erilaisia pitopohjia on ollut jo vuosikymmeniä. Suomu- ja kolopohjasuksia on valmistettu niin kauan kuin muovipohjiakin. Siis 1970-luvun alusta. Nanosuksia edeltäviä kemialliseen ja mekaaniseen pitoon perustuvia materiaaleja oli tuotannossakin jo 1980-luvulla. Telemarksuksissa on käytetty nousukarvoja lajin kehittämisestä asti ja ideasta kopioituja skinejä on kokeiltu murtomaasuksissa kauan ennen viime talven kaupallista läpimurtoa.
Viime vuosien kehitys kohti voitelematonta suksea lähti voiteista, tarkemmin pitoteipistä. Sitä markkinoitiin voiteluratkaisuna, jolla pärjää kelissä kuin kelissä, vielä samalla teipinpätkällä koko talven. Ihan näin hieno tilanne ei ollut. Tahmean liisterimäinen teippi toimi hyvin monilla kelillä, mutta jäätyi ja vettyi helposti, keräsi kaikki mahdolliset roskat ladulta sekä sotki suksipussit ja auton penkit. Aktiivihiihtäjille se ei kelvannut, koska teippi kahnaa ja syö vauhtia.
Mutta monelle pitoteippi oli suuri helpotus, se toi lajin pariin niin siitä luopuneita kuin uusiakin kokeilijoita. Suksikaupassa pitoteippi näkyi myynnin piristymisenä.
Seuraava kehitysloikka oli kotimainen nanopinnoite. Optigrip- ja Nanogrip-nimillä myydyn ihmeaineen kehittäjä oli muuten pitoteipin keksijän Jukka Järvisen veli Matti Järvinen. Voiteita ja voitelemattomia suksia kehittävät eripuraiset veljekset on molemmat palkittu erikseen Suomen suurimalla keksintötunnustuksella, Tasavallan presidentin innovaatiopalkinnolla.
Nanot toivat lajiin tuhansia uusia hiihtäjiä, jotka nauttivat helppoudesta. Silti moni pettyi. Ensimmäiset versiot eivät olleet lähellekään niin hyviä kuin nykyiset, kaikkien kelien yleissuksiksi niistä ei ollut. Kovilla pakkasilla ne eivät luistaneet ja ongelmakeleissä sukset jäätyivät. Markkinoille tuotiin parafiinipohjaisia hoitoaineita, jotka tukkivat suksien nanohuokoset ja vaikka aluksi sukset toimivat, muutaman käsittelyn jälkeen ne olivat pilalla. Markkinoille tuli myös huonosti toimivia kotimaisen pinnoitteen kopioita, jotka osaltaan turhaan pilasivat nanosuksien mainetta.
Seuraava uutuus oli skin-suksi. Markkinamiehet taas ylistivät viimein löytyneen sen pitovoitelua kaipaamattoman supersuksen. Pian kuitenkin alkoi kuulua jupinaa. Jääliipalla sukset eivät pitäneet, liian märällä kelillä karva vettyi eikä enää toiminut. Irtolumi ladulla sai suksen tökkimään laskuissa ennakoimattomasti ja vaarallisesti. Kilpahiihtäjät tunnistivat potkun alussa vaiheen, jossa karva taipuu ennen kuin pitää, monen mielestä hiihto muistutti laakerivikaisella rullasuksella sujuttelua.
Vaan mikä ehkä tärkeintä, skinitkin ovat olleet myyntihitti ja tuoneet laduille tuhansia tyytyväisiä hiihtäjiä. Kilpailu on myös kirittänyt eri ratkaisujen valmistajia. Pitoteipit ovat kehittyneet valtavasti vuosien varrella, skinien kirittämät uudet nanosukset ovat huimasti edeltäjiään parempia ja toimivat laajemmalla kelialueella nautittavasti. Ensi kaudelle skinitkin ottavat ennakkotietojen mukaan selvän kehitysloikan.
Miksi sitten markkinamiehet ja monet paljon suksista ymmärtävät hiihtäjät ovat kehuneet vuorollaan maasta taivaisiin niin pitoteipit, nanot kuin skinitkin? Vastaus on yksinkertainen: kaikki ovat toimineet heidän käytössään erinomaisesti ja jokainen kehusana on ollut totta.
Taitava hiihtäjä saa hyvin monenlaiset sukset toimimaan helposti. Oikeaoppinen potku saa hankalankin suksen pitämään ja irrottaa sen liukuun. Aktiivisilla hiihtäjillä on myös useita suksia, joista lenkille valitaan se, joka kulloinkin toimii. Pitoteipillä hiihdetään pikkupakkasilla ja hyvillä laduilla, nanoilla kosteassa kelissä ja skineillä koneella ajetuilla rautatieladuilla. Ei kukaan lenkille ehdoin tahdoin lähde suksilla, jota eivät ehkä toimi. Siksi aktiivisten hiihtäjien kokemukset suksistaan ovat yleensä positiivisia ja eri ratkaisut saavat kehuja.
Omaa suksivalintaansa pohtivalle tilanne saattaa vaikuttaa hankalalta. Sosiaalisessa mediassa eri suksimalleilla on puolustajansa ja vihamiehensä. Keskustelu on kärkästä ja sekoittaa tietoa etsivän pään. Nettiin ei kannata liikaa uskoa, ei edes tähän kirjoitukseen.
Jos ihmesuksia ei ole, mitkä uskaltaisi ostaa? Vastaus löytyy hiihtäjän kautta. Kun miettii oman käyttötarpeensa, niin sopivat sukset löytyvät varmasti. Sukset, joilla hiihtää nautittavasti yli 90 prosenttia lenkeistään.
Mikäli hiihtää eteläisessä Suomessa tai vain Lapin kosteilla kevätkeleillä ja välillä eksyy huonoille laduille, on nanosuksi todennäköisesti paras valinta. Mikäli taas hiihtää lähinnä Sisä-Suomen pakkasissa hyväpohjaisilla koneladuilla, löytyy skineistä varmasti sopiva pari. Jos taas ajattelee perehtyvänsä hiljalleen voiteluun, voi aloittaa kokeilemalla pitoteippejä. Mitkä tahansa sukset hankkii, kannattaa heti ottaa selvää, miten niitä huolletaan ja millä aineilla ne voi puhdistaa.
Kehitys kehittyy ja tulevaisuuden pitopohjat saattavat ollakin ihmesuksia, mutta niin pitkällä kehitys on jo nyt, että helpot välineet nautittavaan hiihtoon löytyy jokaiselle, eikä useita suksipareja tarvitse hankkia. Ainoa varma neuvo on ostaa sukset osaavalta ja vastuunsa tuntevalta suksikauppiaalta. Marketista ei kenenkään pitäisi hankkia suksia, sama ikävä kyllä pätee monien ketjujen urheilukauppoihin.
Axa Sorjanen