Liikun huvikseni, en kilpaillakseni. Ala-asteella oli pakko hiihtää kilpaa. Juosta 60 metriä, heittää palloa ja hypätä pituutta kilpaa.
Olen liittänyt ajatuksissani kaikenlaiset uudet askel-, syke- ja muut mittarit kilpailuun, tuloshakuisuuteen ja liikkumisen numeeriseen arvottamiseen ja välttänyt niitä kuin ruttoa. Virhe.
Monien mittareiden verkkosovelluksissa voi linkittää itsensä ”kivaan ja tsempaavaan yhteisöön, jossa saa jakaa liikuntasuorituksensa”. Ajatuskin sosiaalisesta puolipakosta jakaa omia, omissa silmissä naurettavia urheilusuorituksia aiheutti allergisen reaktion. Virhe.
Ajattelin, että en tee mitään GPS-älykellolla tai rannesykemittarilla, ellen aio osallistua triathlonin Ironman-kilpailuun Havaijilla tai kiivetä Mount Everestin base camppiin. Virhe.
Taidan olla Metsäntutkimuslaitoksen luonnon virkistyskäyttöinventoinnin mukaan ihan tavallinen ulkoilija.
Vuoden kierron aikana toteutan helposti pariakymmentä eri ulkoilulajia: patikoin, juoksen, luistelen, marjastan, laskettelen, teen pihahommia, kerään rankoja metsästä ja nostan välillä rautaa salilla. Mutta en hiihdä, ellei ole pakko.
Elämäntapani on ehkä perusliikunnallinen ja terveysliikuntasuositusten piiskurivaatimuksetkin täyttyvät ehkä useimpina viikkoina.
Uiminen on erityisen mukavaa.
Jäin pahasti koukkuun Suomen Ladun kesäuintihaasteeseen. Siihen tunteeseen, kun ripustaa vaatteet männyn oksalle ja lipuu äänettömästi pitkin tyyntä metsälammen pintaa. Kun muuttuu vedessä ulkopuolisesta tarkkailijasta fyysisesti osaksi sitä elementtiä missä on.
Tai kun talvella uimahallissa sukeltaa lasit päässä siniseen veteen auringon leikkiessä kirkkailla kuvioilla altaan pohjassa.
Uimisen lisäksi päätin koittaa, löytäisinkö uudelleen juoksemisen ilon. Aloitin verkosta löytyneen sohvaperunan juoksukoulun. Täällä maalla ei kuitenkaan ole valmiita reittejä, lenkit syntyvät pikkuteitä yhdistelemällä, ja siten juoksumatkat olivat suuri arvoitus.
Ehkä liikunnan tavoitteellisuus samalla lisääntyi. Uin luonnonvesissä, mutta kun ei ollut edes kelloa, josta katsoa kauanko oli polskinut. Ravasin pitkin kyläteitä tietämättä, oliko tämä nyt pidempi vai lyhyempi reitti. Se kun riippuu aina fiiliksestä, miltä tuntuu.
Avun tarjosi Suomen Ladun yhteistyökumppani Garminin VivoactiveHR-älykello (muita sarjan tuotteita ovat Vivoactive ja Vivoactive3)
Kello mittaa mm. sykettä, askelia, matkaa (myös uidessa), kalorinkulutusta, unta, noustuja portaita ja kierroksia uima-altaassa. Tai niitä kaikkia tietoja annan sille liikunnastani. Sitten se juttelee minulle älykkäillä ilmoituksilla:
”Oletko väsynyt?”, se kysyy. ”Olet tällä viikolla nukkunut 20 % vähemmän kun ikäisesi keskimäärin. Yritä mennä aikaisemmin nukkumaan.” Ja minä koitan totella, koska älykköni on oikeassa. Väsyttää aamu aamulta enemmän.
”Olet tekemässä porrasennätystä. Olet jo 9 päivän aikana saavuttanut portaissakiipeämistavoitteesi.” Ja minä kiipeän hymyillen rappusia liukuportaiden vieressä saadakseni kymmenennekin päivän kasaan.
”Olet lähellä ennätystä, tällä viikolla olet saanut kokoon jo 75 000 askelta. Jatka samaan malliin.” Kiitos, kiitos. Ei näitä viikkoja kyllä aina ole.
Ja niin me kommunikoimme kellon kanssa. Se hoitaa tehtävänsä hiljaa ranteessa ja pukee sitten sanoiksi, kuviksi ja tavoitteiksi kaikenlaista mitä teen ja kuinka olen. Se onkin kiinnostavaa! Eikä tunnu kilpailulta.
Tuloksia ei tarvitse jakaa missään vertaisverkossa, jollei halua. Itse en halua.
Kellon keräämä tieto on yllättävää ja kiinnostavaa.
Kävin syksyllä kävelemässä tarkoituksella Nuuksion nurkilla paikkoja ja luonnonpolkuja, joita en ollut ennen kulkenut. Reissun jälkeen jalat olivat painavammat kuin ajankäytöstä ja vauhdista olisin odottanut. Garminini ilmoitti, että siinä kävelyreissun ohessa oli tullut noustua 57 kerroksen verran ylämäkeä.
Kunnes joulun alla sattui vahinko ja näyttö sirosi. Jouluna olin kuin laiska kalkkuna. Kaamea kahden viikon räkätauti ja askeleita tuskin nimeksi. Tuli levättyä kaikin puolin. Minusta ja mun mittarista tuli kaverit. Nyt odotan sitä huollosta.
Haluaisin tietää, onko arkiaktiivisuus palannut normaaleihin uomiinsa. Ja pyydän sitä pitämään itselleni ohjatun, kevyen intervalliharjoituksen.
Anne Rautiainen